Äiti, mä haluaisin jo taivaaseen ( Joulun merkitys ja toivo)

Joulu on jo ovella ja Äiti huomaa, että tämän vuodenajan tunnelataus on miltei liikaa kestää. Joululaulut soivat päivittäin, mutta Varpunen Jouluaamuna on liikaa taivaassa olevine pikkuveljineen. Toisaalta edellisvuosien ostostressi on muuttanut muotoaan ja Äiti ei millään meinaa innostua lahjojen perässä juoksemisesta. Toisaalta tuntuu, että heillä on tarpeeksi kun heillä on toisensa. Ihan oikeasti. Isosisko halusi tänä vuonna ostaa säästöistään kaikille lahjat ja Teinipoika harmitteli ettei voi ostaa takaisin ja totesi sitten Isosiskolle, että ”Saat lahjaksi mut! Takaisin syövättömän pikkuveljesi!” Voi mikä koko perheen toivelahja! No, kyllä paketti jos toinenkin odottaa saajiaan kamarissa, mutta eniten Äiti haluaisi antaa ja saada lahjaksi yhteisiä hetkiä, joita olisi myöhemmin kiva muistella. Niitä kun ei ole koskaan liikaa vaan aina liian vähän sitten kun niitä lopuksi muistellaan ikävöiden.

Toisaalta tämä joulu on kaikkia jouluja merkityksellisempi ja kaikki hössötys ja perinteet on entistä tärkeämpiä. Äiti miettii, että on syytä olla kiitollinen, että voi tehdä joulua ja tehdä sitä yhdessä lastensa kanssa. Se ei ole itsestäänselvyys. Liian monessa perheessä surraan tänä jouluna tai lasketaan yhteistä aikaa enää tunneissa.

Teinipoika tokaisee yhtenä päivänä: ”Äiti, mä ehkä haluaisin jo taivaaseen. Niinku ei millään pahalla, niinku et mä haluaisin kuolla tai jotain mut …Mä kuitenkin vaan sössin elämäni. Ja ei pelkästään siks vaan koska…No taivas on taivas.” Äiti ei väitä vastaan, mutta miettii mitä joku psykologi tästä sanoisi ? Post-traumaattista stressiä? Mutta taivas on taivas, täydellinen paikka ilman kipua, surua ja pettymystä. Onko Teinipoika vain tajunnut sen totuuden, että tässä maailmassa mikään ei ole täydellistä ja ihanimmatkin asiat täällä menevät lopulta rikki, katoavat ja menetetään? Kaikki onni on surun sävyttämää ja rakkautta lietsoo menettämisen pelko ja kauneimmat sanat, teot ja eleet vain varjoa siitä millaista rakkaus taivaassa on kun kaikki kateus, pelko, viha, suru ja epävarmuus on poissa. Eikä hyvästejä sanota enää koskaan.

Joku voisi ajatella, että synkkää miettiä jouluna tällaisia. Mutta toisaalta joulun hengellinen sanoma ja tarkoitus on syvimmiltään sanoma tuonpuoleisen ikuisesta toivosta, ilosta ja rakkaudesta, jota maallinen juhlamme vain kopioi. Taivas ja sen toivo on koko juhlan hengellinen syy.

Äiti ajattelee, että tässä maailmassa rakkaus on taivaan suurin lahja ihmisille, ainoa yli ikuisuuden rajan menevä asia tässä maailmassa ja merkki siitä, että Jumala on. Siksi Äitikin kokee  monta päivää itsensä aivan ylionnelliseksi, oikein överionnelliseksi saadessaan järjestää Teinipojan kahdelle parhaalle ystävälle täysin yllätyksenä julkisen kiitoksen koulun joulujuhlassa stipendin muodossa siitä tuesta, mitä he Teinipojalle ovat antaneet.  Sylva ry:n antaman julkisen kiitoksen lisäksi he tulevat saamaan eeppisen hauskan päivän yhdessä tehden asioita, joita tuon ikäiset tykkäävät tehdä, kiitos paikallisten yrittäjien, jotka ripeästi vastasivat Äidin pyyntöön muistaa näitä poikia (Kiitos Amarillo, Biorex Marilyn, Megazone ja Hanna ja Kerttu). Mutta pojat ovat taatusti ansainneet kaiken tämän – sen jokainen lukija voi itse todeta stipendipuheesta:

Tätä seuraavaa stipendiä ei anneta mistään oppiaineesta. Jos tarkkoja ollaan, sitä ei oikeastaan anneta edes mistään koulussa suoritetusta teosta tai toiminnasta. Kuitenkin sen sisältö kuvastaa sitä mitä jokaisessa koulussa kasvatustyöllä tahdotaan saada aikaan ja mihin monet aloitteet koulumaailmassa pyrkivät.

Tämän stipendin saajat ovat osoittaneet toiminnassaan pitkäjänteisesti avuliaisuutta, toisen huomioonottamista, omastaan edustaan luopumista, heikommassa asemassa olevan puolustamista ja vastuuta kaverin hyvinvoinnista. Suomeksi sanottuna he ovat olleet hemmetin hyviä ystäviä tilanteessa, jossa heitä kipeästi tarvittiin.

Ehkä vastuullisuus, pitkäjänteisyys ja toisten huomioonotto eivät ole niitä asioita mitkä opettajien tai toisten koululaistenkaan mieleen ensimmäisenä tulee näitä stipendin saajia ajatellessa. Silti tositilanteessa, kun kaveri todella tarvitsee apua, he ovat osoittaneet kaikkia näitä ominaisuuksia kenenkään niitä vaatimatta ja tietämättä, että kukaan tätä toimintaa tulee huomioimaan.

Tämän stipendin saajat eivät varmasti odota tätä stipendiä. Heillä tuskin on aavistustakaan siitä, että tällaisia stipendejä voidaan antaa. Jos tarkkoja ollaan, ei tällaisia ennen ole annetukaan, mutta stipendin saajien esimerkillinen toiminta vaati perustamaan tällaisen stipendin. Siksi Suomen syöpäsairaiden lasten ja nuorten valtakunnallinen yhdistys Sylva Ry on päättänyt teidän toimintanne innoittamana perustaa uuden stipendin, Tsemppikaveri-stipendin.

Tämän Tsemppikaveri-stipendin historian ensimmäiset saajat ovat xxx ja xxx

Seuraavassa pieni kooste heidän ansiokkaasta toiminnastaan. Kun Teinipoika kesällä sairastui, tulivat xx ja xx kylään heti kun se heille sallittiin. Sen jälkeen he säännöllisesti pyysivät Teinipoikaa kylään tai tulivat itse kylään ja jos Teinipoika sanoi ”Emmä jaksa”, eivät he siitä loukkaantuneet – he vain ottivat seuraavana päivänä uudelleen yhteyttä. Kun Teinipoika teloi jalkansa tai jos Teinipoika ei vointinsa vuoksi jaksanut kävellä, lainasivat xx ja xx Teinipojalle pyöräänsä ja juoksivat itse vieressä. Olisivat he kuulemma vieneet Teinipojan pyörätuoliajelullekin, mutta sitä äidin verenpaine ei kestänyt.

He myös pitivät huolta Teinipojan hyvinvoinnista ja useammankin kerran sain kuulla xx:n komentaneen Teinipoikaa, että ”Nyt jätkä se takki päälle” tai kieltäneen Teinipoikaa menemästä kauppaan kun infektioriski oli suuri. XX myös piti huolta kaverista vihaisenakin ja oli kerrankin halunnut potkaista Teinipoikaa,  mutta varmisti kuitenkin ensin, että ”Ei kai sulla oo tässä kohtaa mitään letkuja”. Luulen, että montakin kertaa he ovat estäneet Teinipoikaa tekemästä pahaa – tai kenties sitten huolehtineet, että pahaa tehdään turvallisesti. Yhtäkaikki, kaverista on pidetty huolta.

Jossain kohtaa syksyä huomattiin myös, että Teinipoika ei kertaakaan tullut kotiin siksi, että hänet olisi jätetty yksin koska hän ei saanut mennä nuorisotalolle tai muihin sisätiloihin, missä on muita ihmisiä. XX ja XX olivat siis valinneet luopua omasta nuorisotaloajastaan ja viettäneet sen ajan Teinipojan kanssa.

Emme tiedä miten raskas sairausaika olisi Teinipojalle ollut ilman teitä. Nyt Teinipoika sanoo, että yksi sairastumisen hyviä puolia on ollut se, että hän on saanut huomata kuinka hyviä ystäviä hänellä on. Toivomme, että tämä ystävyys jatkuu ja toivon, että saatte itse kokea yhtä hyvää ystävyyttä kuin olette Teinipojalle antaneet. Toivomme myös, että säästätte nämä saatesanat ja pahana päivänä voitte itsellenne muistuttaa millaisia te sisimmässänne olette. Älkää koskaan menettäkö näitä ominaisuuksia! Jokaisella pitäisi olla teidän kaltaisenne ystävä.

Palkinnoksi tästä erinomaisesta toiminnasta halusimme järjestää teille huippuhauskan päivän yhdessä ja tämän toiveen toteutumisen ovat mahdollistaneet seinäjokelaiset yrittäjät, joille erityiskiitos erittäin ripeästä reagoinnista ja joulumielestä näin hienon asian suhteen. Palkintoon ovat osallistuneet Sylva ry:n lisäksi elokuvateatteri Biorex Marilyn, ravintola Amarillo, kahvila-konditoria Hanna ja Kerttu sekä lasersotapelejä järjestävä Megazone. Kiitämme näitä yrittäjiä ja toivotamme pojille eeppisen hauskaa päivää!

Tässä yhteydessä haluamme kiittää myös näiden poikien vanhempia, koko Teinipojan luokkaa, sekä Teinipojan muita kavereita ja ystäviä kaikesta huolenpidosta ja huomioon ottamisesta tänä aikana.

Haluamme myös kiittää  koulun henkilökuntaa kaikesta huomioonottamisesta ja joustavista opiskelujärjestelyistä.

Lopuksi kiitämme koko kylän väkeä, naapureitamme ja ystäviämme kaikista niistä tavoista millä olette ottaneet Teinipojan ja meidän perheemme huomioon näiden kuukausien aikana.

Siunattua Joulua ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle toivoo

Koko Teinipojan perhe

(Tämän myötä Hyvää Joulua! Ja allaolevan laulun myötä Hyvää Joulua myös sureville)

2 kommenttia artikkeliin ”Äiti, mä haluaisin jo taivaaseen ( Joulun merkitys ja toivo)”

  1. ”Toivomme myös, että säästätte nämä saatesanat ja pahana päivänä voitte itsellenne muistuttaa millaisia te sisimmässänne olette.”

    Itkettävän ihanasti sanottu! Tänä lause on jo arvokkaampi kuin mikään stipendi:’)

    Tykkää

    1. Ehkä nämä pojat ei ole aina saamassa aplodeja hyvistä numeroista ja näkyvimpänä esimerkkinä koulumaailmassa- juuri siksi oli tärkeää muistuttaa heille heidän todellisesta arvostaan ☺

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s