Haters gonna hate

Äidin on ollut todella vaikea saada tätä tekstiä alkuun. Jos rehellisiä ollaan, niin on ollut vaikea saada alkuun mitään tekstiä. Ei sillä etteikö olisi sanottavaa, etteikö pää olisi kaiken aikaa tupaten täynnä – mutta kun kaikki on yhtä sotkuista kuin mahalaukun sisältö kolmen ruokalajin illallisen jälkeen. Äiti yrittää saada kiinni ajatuksistaan, jostain punaisesta langasta, mutta kaikkien päät tuntuvat katoavan kuin Gandalf sumuun. Kesäkin on kadonnut samaan sumuun, Äiti ei ole osannut tehdä muuta kuin kävellä. On kyllä hoitanut tehtävänsä, tehnyt työnsä, mutta ainoa mitä muistaa on kävelyretket.

He ovat kesällä perheenä tehneet matkan Viroon Eppuleiden kanssa, lasten ensimmäisen sekä Virossa että laivalla. Teinipojan ja Isosiskon hytissä oli taatusti laivan paras meno ja tulevaisuuden kesätyö laivakoomikkona olisi varmasti taattu, jos videonauha hyttimeiningistä julkaistaisiin. Vaikka reissu oli syöpäkerhon järjestämä, ei syöpä muistuttanut olemassaolostaan kuin vasta laivan buffetissa : Teinipojan mässäily tyrehtyi toisten lautasilla olevien lihamurekkeiden tuijottamiseen – sitä oli ruokana kun ihan ensimmäiset sytostaatit annettiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Reissun jälkeen on vuorossa Teinipojan Fifteen-leiri (helluntaiseurakuntien vastine rippileirille). Kaksi päivää ennen lähtöä Teinipoika tulee huolestuneena Äidin luo: ” Voiko syöpä kasvaa kahdessa viikossa? Ei kai voi? Justiinhan me oltiin kuvissa!” Teinipojan rinnassa on patti, ihan selkeä patti. Varmasti joku hormonipatti, sanoo Äiti. Mutta sairaalaanhan siitä on lähdettävä. Ei Teinipoikaa voi laittaa kahden viikon leirille yksin asiaa miettimään ja arpomaan, että oliko se vai ei. Joten Äiti soittaa kuin konkari Päiväsairaalaan :” Teinipojalla on taas patti.” Onneksi vastaanotto on aina yhtä hyvä, yhtä lämmin ja tehokas. Aika saadaan seuraavalle aamulle.

Reitti sairaalaan on tuttu, liiankin tuttu, koska monesti Äiti ajaa ajatuksissaan sinne, vaikka pitäisikin mennä muualle – ja havahtuu vasta parkkipaikalla. Tällä kertaa he ovat kuitenkin oikeassa paikassa. He odottavat odotushuoneessa ja Teinipoika ja Pikkuveli saavat jo kymmenen minuutin odotuksen aikana kikatellen aikaiseksi pahempaa kuin Gordon Ramsay Hell’s Kitchenissä. Saa sitten seuraava ihmetellä mitä hemmettiä se vauvanukke tekee leikkikeittiön uunissa…

Teinipoika kutsutaan tutkimushuoneeseen ja Äiti ja Pikkuveli jäävät odotushuoneeseen. Äiti lukee odotellessaan vitsejä ja yrittää olla ajattelematta miksi täällä taas ollaan ja pysäyttää jossittelujen tulvan – mikä kaikki taas muuttuu JOS. Mutta väistämättä mielessä on tuleva leiri, tuleva reissu Eminemin konserttiin – ja koko tulevaisuus ja sen prosentuaalinen mahdollisuus, jos tauti on uusinut. Äiti ei USKO, että niin on käynyt, mutta paskinta on se, että se on silti mahdollista. Kaikki on mahdollista.

Lääkäri tulee sanomaan sen mitä Äiti uskoi ja toivoi: ”Hormonipatti, mutta kuvataan nyt radiologien kiusaksi vielä”. Ja niin mennään röntgeniin. Ja sitten kebabille. Sitäpä ei olekaan syöty viimeisen vuoden aikana – miltei joka verikokeiden ja joka fysioterapian ja joka magneettikuvan jälkeen! Mutta Teinipoika saa lähteä leirilleen hyvillä mielin vaikka häntä jännittääkin, että saako kavereita ja onko kivaa kun ei valmiiksi tunne kuin yhden ihmisen leiriltä.

Turhaan Äiti ja Isä murehtivat Teinipojan pärjäämistä leirillä. Parin päivän päästä tulee tekstiviesti: ”Rakas päiväkirja, mä oon ihan sairaan feimi ja kaikki nauraa mun vitseille!” ja kotiin tuodaan kasa toisten leiriläisten kirjoittamia kirjeitä ja hulvaton puhetulva kaikesta hauskasta mitä on tehty ja uusista kavereista, joita on saatu. Leirin jälkeen juhlitaan – ja jonkun kysyessä kuinka kauan hoidoista on Äitikin havahtuu, että hoitojen loppumisesta on vasta puoli vuotta. Ei aika eikä mikään syövän maailmassa. Vuosi sitten tähän aikaan elettiin syvällä sairaalamaailmassa, kauhun keskiössä kun ei tiedetty miten tässä käy. Mutta lisäaikaa saatiin ja sitä suuremmalla syyllä on nyt syytä juhlaan, itse juhlan vuoksi ja siksi, että sitä ylipäätään saadaan viettää- päiviä on riittänyt tänne asti. Teinipoika on sairaan komea, sairaan hauska ja mikä parasta – onnellinen.

IMG_9248OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Juhlien jälkeen alkaa kiivas valmistautuminen Project Livin avustamaan Skotlannin reissuun. Äiti huomaa itsestään, että vaikka kyseessä on mitä mieluisin asia, ei Äiti saa itsestään irti samaa pontta kuin aiemmin. Kaikki jää viime tinkaan ja koko talo on täynnä muistilappuja, joita Äiti tuijottaa ymmärtämättä mitä on itselleen halunnut sanoa. Äiti joutuu todella pakottamaan itsensä tekemään pakolliset asiat ja keskittymään siihen mitä on tekemässä. Ihmeen kaupalla kaikki kuitenkin saadaan järjestymään ja lopulta koko perhe istuu Helsinki-Vantaan kentällä valmiina nousuun. Reissu tuntuu olevan kuin järjestetty ylhäältä. Summanmutikassa valittu majoitus on täydellinen, pienemmässä, rauhallisessa kaupungissa Glasgown lähellä, niin että teinit voivat shoppailla ja liikkua itsekseen. Invaliput Eminemin keikalle ovat täydelliset: niillä saa oman ruuhkattoman sisäänkäynnin, aidatun katselulavan ja omat tarjoilijat! Mudassa vellova humalainen 35-tuhatpäinen väkimassa on aika pelottava ja Isä ja Teinipoika saavatkin siitä osansa yrittäessään päästä ulos konserttilueelta ja takaisin majapaikkaan. Taksit kieltäytyvät tulemasta koko alueelle ja bussit ajavat täpötäysinä ohi. Lopulta Äiti hyppää majapaikasta taksiin ja hakee tien varresta katutappeluja väistelleet ja Skotlannin sateessa vettyneet miehet. Teinipoika on silti hileissään ja keikan jälkeinen aamu katsellaankin vain videoita keikalta.

(Koko keikan voi katsoa ainakin tästä )

Keikan jälkeen he menevät Edinburghiin muutamaksi päiväksi, sopivasti kun maailman suurin taidefestivaali Fringe on käynnissä. Ihmeellisen kaunis kaupunki on täynnä katutaiteilijaa muusikoista maagikkoihin ja väkeä riittää joka maailman kulmalta. Ja heillä on majoitus asunnossa, josta näkee merelle ja Ison-Britannian kuninkaallisen jahdin! Ja viimeisenä iltana ”oman kodin” seinän kokoisista ikkunoista katsellaan karkkia syöden 50 minuuttia kestävää ilotulitusta 70-vuotiaan Fringefestivaalin kunniaksi. 400 000 rakettia ammutaan mitä mielettömimmissä muodostelmissa pimeälle taivaalle Edinburghin linnan kukkuloilta. Mikä loman päätös!

21200451_10155543134099976_3809360693278369336_o

Loman jälkeen Äiti menee terapiaan kuuluvalle puolivuosittaiselle psykiatrivisiitilleen – ja on omasta mielestään kohtalaisen tasaisessa mielentilassa. Tasaisessa siihen nähden, että ei ole kuukausiin nukkunut kunnolla, muisti pätkii, keskittyminen hajoaa ja tulevaisuutta on vaikea ajatella seuraavaa kävelylenkkiä pidemmälle. Äiti tekee kiltisti kaikki eteen annetut testit. Ei, Äiti ei ole itsetuhoinen. Elämä ei vain tunnu olevan hanskassa, se tuntuu pysähtyneen, olevan tyhjäkäynnillä. Tai kiitävän ohi, suuntaan johon ei itse halua. Olevan outo. Ei se tunnu oikein elämisen arvoiselta, tällaisenaan. Tottakai Äidillä on syytä pysytellä hengissä, lapset. Ei mikään muu tule kysymykseenkään kuin hengissä pysyminen. ”Näetkö, että tulevaisuutesi olisi parempi?” kysyy psykiatri. ”Pakkohan sen on olla!” Äiti parahtaa. Psykiatrin loppusanat ovat järkytys: keskivaikea masennus. Äiti on tyrmistynyt, sanookin sen. Ahdistus, kyllä hän sen tunnistaa, mutta masennus…Enemmän tuntuu, että hän näkee nyt selkeästi miten surkeasti osa asioista on, miten ne ovat päätyneet siihen jamaan ja mikä osuus hänellä on siinä. Eikä Äiti ole edes kauhean alakuloinen tai surullinen – mutta ilmeisesti se tunteettomuus onkin tässä vakavampi oire. Mutta oireita ei ole kiistäminen ja vasta nyt Äiti näkee viikkojen taa kun kauppalapuista tuli turhia ellei niitä tuijota koko kauppareissun ajan ja kun yksinkertaisimmatkin asiat tuntuivat ylivoimaisilta. Konekirjoitustaito on kadonnut, on kuin Äidille olisi tullut lukihäiriö. Mikään tuttu asia ei huvita. Kaikki ennen tärkeä tuntuu merkityksettömältä, kaukaiselta. Ja ne aamut kun tavarat tippuvat käsistä, puhe puuroutuu eikä enää pysty hahmottamaan miten kahvia keitetään. Vettä – joo, puruja – joo, suodatinpaperi – joo. Mutta missä järjestyksessä ja miksi? Ja koko ajan se hemmetin norsu istuu rintakehän päällä. Vähemmästäkin tekee vain mieli maata peiton alla – tai juosta, ettei norsu saa kiinni.

Tuomio tuntuu murskaavalta, todellakin tuomiolta. Äidin päässä on vikaa. Terapeutti kyllä selittää, että masennus on psyykeen suojakuori asioille, joita se ei kestä ja niitä asioita on Äidin elämä ollut pullollaan, nyt pisteenä iin päälle Teinipojan sairastuminen. Että olisi todella epätervettä ellei hän olisi lopulta sairastunut. Mutta Äiti kuulee vain, että päässä on vikaa. Ja näkee vilistävinä kuvina kaikki epäkelvon ihmisen leimat, hulluuden stigman, vammaisuuden häpeän. Työpaikat, joita ei saa ja vakuutukset, jotka evätään. Sen, että ei koskaan enää ole vakavasti otettava ihminen. Kelpaakohan hän äidiksikään?

Mielenterveyskuntoutuja. Äiti on nyt sellainen. Sana kalskahtaa sielussa pahasti ja sen kalinan kaiku kiirii korvissa kuin rappukäytävään paiskattu peltilautanen. Tokihan Äiti on sen tiennyt jo kun terapiaan pääsi. Todellakin pääsi, koska ei sinne kukaan noin vain ”mene”. Täytyy olla lääketieteelliset syyt ja uhkana työkyvyn menetys, että KELA korvaa terapiaa. Mutta jotenkin Äiti on onnistunut työntämään ajatuksen pois mielestään ja ajatellut, että hän nyt vain käy terapiassa juttelemassa koska – koska paljon pahaa on tapahtunut. Eikä sitä kukaan kiistäkään. Mutta nyt Äitikin näkee omat stereotypiansa masennuksesta. Se ei tosiaan ole alakuloa, ei edes surua tai väsymystä ja vaikeimmissa muodoissaan aiheuttaa hankaliakin fyysisiä oireita kuten hienomotoriikan hidastumista, unettomuutta, ruokahalun vähentymistä. Eikä auta vaikka miten ”yrittäisi piristyä”. Ei Äiti istu synkkänä huoneessa, jonka ikkunat on peitetty jätesäkeillä ja itke koko ajan. Äiti on sosiaalinen, puhelias ja vitsailee. Hoitaa kotityöt, omat työt ja urheilee. Mutta kaiken yllä, alla ja välissä on jäätävä sumu. Sen alla kylmäävä tunne – this is not the life I ordered, enkä tiedä tulenko enää koskaan nauttimaan tästä.

Yhtenä kesäisenä aamuna Teinipoika on nukkunut harvinaisen pitkään, niin pitkään, että Äiti menee jo katsomaan onko joku hätänä. Teinipoika ei nuku. Hän katsoo kännykältä jotain ja kyyneleet kimaltavat silmissä. Äidin nähdessään hän purskahtaa itkuun: ”Äiti, anna anteeksi. Mä en halua, että sulla on paha olo. Mä tykkään susta!” Teinipoika on lukenut blogia ja kirjoitusta, jossa Äiti manaa OMAA typeryyttään kun oletti, että sytostaateilla lähtee ADHDkin. Suoraviivaisessa mielessään Teinipoika on tulkinnut asian niin, että hän on aiheuttanut Äidille pahan mielen. Äiti yrittää selittää, että asia ei ole niin ja että itse asiassa Teinipoika on hyvinkin myötätuntoinen ja toiset huomioon ottava – ja Äidille hyvin rakas, suurta iloa tuottava ja kaikki pahat teot on annettu anteeksi jo aikoja sitten, eivätkä useimmat niistä olleet edes pahoja, vain ajattelemattomia. Teinipoika on ”ihan paras”, Äidin ”soulmate”, jota Äiti sattuneesta syystä ymmärtää niin hyvin, että sattuu. ”Sun pitäis tehdä kirja tästä blogista! Se on tosi hyvä!” huudahtaa Teinipoika lopuksi.

Kirja tai ei ja vaikka kuinka sattuu tai hävettää, Äiti haluaa jatkaa kirjoittamista. Haters gonna hate, niinkuin Teinipojan ihannoimat räppärit sanovat. Tämän saman Äiti haluaa sanoa Teinipojalle. Haters gonna hate. Älä tuhlaa aikaasi ihmisiin, jotka lähtökohtaisesti eivät halua ymmärtää sinua sellaisena kuin olet. Älä tuhlaa aikaasi ihmisiin, jotka eivät rakasta sinua sellaisena kuin olet. Älä tuhlaa aikaasi ihmisiin, jotka eivät näe sinun ainutlaatuisuuttasi, ihmisiin, jotka eivät kunnioita sisintäsi. Se ei tarkoita, että saisit käyttäytyä huonosti tai loukata muita tai olla itsekäs. Se ei tarkoita etteikö sinun tulisi selittää, tulisi yrittää, tulisi katsoa itseäsi peiliin. Se ei tarkoita etteikö sinun tulisi yrittää parastasi ollaksesi se ihminen joka itsellesi haluaisit oltavan. Se vain tarkoittaa, että jossain on olemassa ihminen, joka haluaa ajatella sinusta lähtökohtaisesti hyvää, haluaa ymmärtää sinua surkeimmalla hetkelläsi. Haluaa todella ymmärtää mitä tarkoitat. Ihminen, joka näkee kaikkien virheidesi taakse, näkee miten kaunis sielu olet. Ihminen, joka näkee, että olet enemmän kuin tekojesi ja valintojesi summa. Ihminen, jolle olet arvokas ja rakas siksi mitä olet, ei siksi mitä sinusta voi saada. Älä tuhlaa aikaasi selittämällä itseäsi ihmisille, jotka eivät HALUA ymmärtää. He eivät koskaan tule ymmärtämään vaikka selittäisit kuinka. Päädyt vain satuttamaan itseäsi ja muita yrittämällä muokata itsestäsi kelvollisen – ja silti sekään ei riitä. Älä tuhlaa aikaasi kerjäämällä hyväksyntää tai rakkautta keneltäkään, koska maksullinen, ehdollinen rakkaus ei ole rakkautta. Todellista rakkautta ei koskaan voi ansaita hyvillä teoilla ja oikealla käytöksellä. Sen voi vain saada lahjana, saada siksi, että on olemassa. Rakkaus sattuu, se on totta. Mutta se sattuu vain siksi, että ymmärtää, että toista ei voi omistaa ja siksi, että ymmärtää, että kaikki täällä on väliaikaista. Rakkaus, joka sattuu koko ajan ja satuttaa, ei ole rakkautta. Älä lankea halpoihin kopioihin.

4 kommenttia artikkeliin ”Haters gonna hate”

  1. Sydämeni pohjasta kiitos taas tästä tekstistä. Mielenterveyskuntoutujanakin sinä vaan annat muille.
    Olethan itsellesi TOSI kiltti nyt, ok?

    Tykkää

  2. Kiitos tosi paljon blogista. Avointa ja rehellistä kerrontaa arvostan todella paljon ja sitä tässä löytyy todellakin. Minusta on hienoa että pystyt kertomaan niin henkilökohtaisiakin asioita kuin masennus niin avoimesti ja rehellisesti, vaikka se on varmasti ollut todella vaikeaa. Tämän blogin lukeminen on ollu todella voimaannuttavaa ja lohduttavaa itselleen ja saa ajattelemaan elämää taas vähän positiivisemmin ja arvostamaan elämää ja terveyttä enemmän. Kiitos sinulle 💕 tsemppiä ja jaksamisia sinnepäin

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s