Joulutonttujen kolmiodraama

Olipa kerran eka luokan käsityöopetusohjelmassa tonttu, josta tuli ihan tekijänsä näköinen: iloinen ja tunnollinen. Vuosia se edusti yksin jouluasetelmissa miettien tulisiko sille koskaan puolisoa.

Oli kyllä toinenkin tonttu, sekin tekijänsä näköinen: riehui ja riekkui, ei hymyillyt kun käskettiin, mutta räkätti läpi kaikki jouluhartaudet, reagoi papin kertomaan ilosanomaan raikuvalla, spontaanilla ”Jee!”- huudolla ja väänsi joululaulujen sanat yhtä kieroon kuin piippurassiraajansa.Ymmärrettävistä syistä näillä kahdella oli vaikeuksia mahtua samaan asetelmaan.

Vuosien päästä joulutaivaalle syttyi uusi tähti, iltatähti ja taas tehtiin tonttuja käsityöohjelmassa. Tämäkin tonttu oli kuin tekijänsä: nöyrä, taiteellinen, pitkähiuksinen, joka tykkäsi pitää pipoa päässä. Tonttu Tunnollinen oli haltioissaan. Se oli odottanut tonttutyttöä seitsemän pitkää vuotta kuin raamatussa konsanaan. He lähtisivät juhlistamaan onneaan ulkomaille kauniille sillalle. Mikään ei himmentäisi tätä idylliä!

…Tai no, ehkä vähän se tonttu keskimmäinen. Se kun sanoi, että koska se on joulutonttu, sekin kuuluu jouluasetelmaan. Miten niin en yllä samaan mittaan? Nostakaa jalustalle sitten! Tättärää täällä mää! Ja niin se varasti koko shown, riekkui ja roikkui sillankaiteissa, huuteli ohikulkijoille ja tonttuparin ulkomaanloma kului yrittäessä pitää keskimmäistä hengissä.

Lopulta tonttupari totesi, että ehkä joulu ei ole optimaalisinta aikaa parisuhteelle. Ole siinä sitten romanttinen kun yrität estää toista kiipeämästä kuuseen tai vetämästä mantelia henkeen. Että katsotaan sitten kun maataan kahdestaan joulukoristelaatikossa ja keskimmäinen on karannut taas jonnekin pääsiäistipujen sekaan bilettämään vain kaivautuakseen serpentiinin seasta vappuna kysymään: ”Onko jo joulu?! Joko saa avata lahjat?” Niin saivat toisensa (ja kolmannenkin) tonttupari. Sen pituinen se. 🎄🎄♥️♥️

Näin päättyi Äidin joulusatu, joka ei lopuksi ollut satua lainkaan. Täällä blogissa sen sadun tarina voisi jatkua näin:

Vuosien jälkeen Keskimmäinen sairastui. Vakavasti. Hetkessä unohtuivat kaikki ärsyttävät asiat ja Iloinen ja Tunnollinen ja Nöyrä ja Taiteellinen oikein toivoivat, että kuulisivat taas räkätystä, näkisivät riekkumista ja saisivat edelleen pitää Keskimmäistä hengissä. He tekivät kaikkensa Keskimmäisen hyväksi. Iloinen ja Tunnollinen oli entistä iloisempi ja tunnollisempi ja Taiteellinen ja Nöyrä otti kantaakseen Keskimmäisen hyvät ja pahat päivät ja muuttui Keskimmäisen varjoksi. Missä Keskimmäinen, siellä Nöyrä.

Yhdessä he yrittivät Tunnollisen kanssa saada Keskimmäisen nauramaan, voimaan paremmin, keskittymään kivun hetkellä muuhun ja – onnistuivat! He olivat valmiina kun Keskimmäinen oli valmis taas riehumaan ja odottivat hiljaa lähellä kun ei ollut. Joskus piti jopa kieltää naurattamasta kun kipu esti nauramasta. Mutta heidän suunnitelmansa auttoi. Keskimmäinen kesti koitoksensa.

Itsestään he eivät pitäneet meteliä, katosivat varjoihin, eivätkä pyytäneet mitään. Mitä heille sinä aikana tapahtui, suurta tai pientä, harmia tai iloa, sitä ei tarina kerro. Eivätkä he, paitsi paljon, paljon myöhemmin. Että mikä pelotti, mikä suretti, kuka kiusasi, kuka lohdutti. Milloin olisivat tarvinneet apua, milloin lohdutusta. Mutta Keskimmäinen oli tärkein, kyllä me pärjäsimme, he sanoivat.

Tänä jouluna he ovat taas omalla paikallaan asetelmassa. Samanlaisina ja erilaisina, kuitenkin ihanina. Kokemus ei ole unohtunut, eikä sen vaikutus lakannut. Maailma on muuttunut ja he ovat muuttuneet. Mihin kaikki lopuksi johtaa, ei tiedä, mutta ei auta kauhoa vastavirtaan. Nyt kuitenkin elämän virran tyrskyt ovat hetkeksi seesteisiä ja he voivat nauttia siitä mikä on heille tärkeintä: toisistaan.

(Hyvää Joulua!)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s